Kategoriat
Suomeksi

Digitalisaation perussanastoa

Avaan muutaman tärkeän käsitteen, jotka eivät vaikuta olevan aivan selviä kaikille digitalisaatiosta kiinnostuneille.

Algoritmi. Algoritmi on tietokoneohjelma, joka tekee asioita tietyssä järjestyksessä. Kuuluisia algoritmeja ovat esimerkiksi Googlen PageRank, joka vaikuttaa hakutulosten järjestykseen, ja Facebook EdgeRank, joka vaikuttaa kunkin käyttäjän uutisvirran sisältöön. Algoritmit voivat tuottaa lopputuloksia, joita ihmiset eivät osaa ennustaa – esimerkiksi syväoppimisessa käytetyt neuroverkot ovat niin monimutkaisia, että niiden toiminta ei ole enää jäljitettävissä.

Alusta. Alusta tarkoittaa digitaalista paikkaa, jossa ihmiset ja järjestelmät ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Sosiaalisessa alustassa vuorovaikutuksen tarkoitus on luonteeltaan sosiaalista, kuten keskustelu ja omasta elämästä kertominen. Vaihdanta-alustassa taas myyjät ja ostavat asioivat keskenään. Alustoja on erityyppisiä, mutta kaikissa korostuu eri osapuolten välinen enemmän tai vähemmän vapaa vuorovaikutus ja kyseisen vuorovaikutuksen itseohjautuvuus (esim. ostajat valitsevat myyjät omien preferenssiensä mukaan).

Asioiden Internet (IOT). Asioiden internet tarkoittaa sitä, että laitteet kytketään Internetiin. Tällöin niistä voidaan kerätä sensoridataa ja esimerkiksi ennustaa vikaantumista. Tällä on merkitystä vaikkapa koneiden huollossa ja korvaamisessa. Asioiden Internet voi näyttäytyä myös kuluttajien elämässä; esimerkiksi jääkaappi . tai kodin valvontajärjestelmä, saunan voi lämmittää etäyhteyden kautta, ja niin poispäin.

Digitalisaatio. Digitalisaatio on yleinen termi, jolla viitataan vähän kaikkeen. Sillä voidaan esimerkiksi liiketoiminnassa viitata disruptiivisiin innovaatioihin, joissa uudet liiketoimintamallit syrjäyttävät vanhat. Esimerkiksi Google on leikannut suuren osan perinteisten mediatalojen, kuten Sanoman, mediamyyntikakusta. Monet perinteiset yritykset kuolevat, kun niiden liiketoiminnan ottaa haltuun yritys, jolla on ylivoimainen teknologinen kilpailuetu. Mutta monet perinteisten alojen yritykset myös hankkivat kilpaa koneoppimisosaamista pysyäkseen mukana kehityksessä.

Koneoppiminen. Koneoppiminen tarkoittaa algoritmeja, jotka käyttävät tilastollista päättelyä parantaakseen toimintaansa. Koneoppiminen on tärkeää, koska yhä useammat järjestelmät tekevät päätöksiä itsenäisesti ympäröivästä maailmasta keräämänsä aineiston perusteella.

Robotisaatio. Robotit ovat tärkeässä roolissa valmistavassa teollisuudessa, jossa automatisaatio on korvannut ihmistyövoimaa. Robotisaatio on käynnissä myös Kiinassa, joten tulevaisuudessa valmistavan teollisuuden työpaikat voivat kadota tai marginalisoitua globaalissa mittakaavassa. Tällä on laajoja yhteiskunnallisia vaikutuksia, jotka edellyttävät työelämän ja yrittäjyyden uudelleenstrukturointia.

Kuten huomataan, digitalisaation käsitteillä on laajoja kytköksiä eri teemoihin, kuten politiikka, talous, liiketoiminta, kansalaisuus, ja ihmisten välinen kanssakäynti. Tämän vuoksi aihetta kannattaa lähestyä poikkitieteellisesti.

Tekijä jonisalminen777

Researcher of marketing, human-computer interaction, startups, and personas.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s